Eilen lauantaina oli mun herkkupäivä. Tulikin herkuteltua aika paljon. Söin 3 makkarapihviä ja rasiallisen kanasalaattia majoneesissa. Ja yhden lakrisal paltukan. Maha oli niin pullollaan ettei tosikaan. Nyt vain sitten palataan ruotuun taas.
Olen pitänyt kerran viikossa tuon herkkupäivän ja silloin saa syödä mitä haluaa. Aina se on käänytynyt sinne suolaisen puolelle. Jotenkin ei vain tee mieli makeaa ollenkaan. Se on oikeastaan hyväkin.
Toivon että tämä herkuttelu taas herätti mun kropan. Kun olen kuullut että jos paino ei meinaa pudota kannattaa pitää sellainen tankkauspäivä, jolla tavallaan herättelee kropan taas toimimaan, En sitten tiedä onko tuohon perää, mutta joku siitä kerran kirjoitteli.
Täällä on pakkasta -15,7 astetta, sataa lunta ja kova tuuli. Tarttis mennä käyttämään meidän vanha pappa Putte-koira pihalla. Putesta ei saa lenkki kaveria enäään kun on sen verran iäkäs, ettei jaksa enään. Tyydytään käymään vain pihalla. Mun täytyy tänään keksiä jotain liikuntaa, kun tuntuu että lenkille on liian kylmää. Taidan tehdä lumitöitä ja vänän polkea cross bikeä. Toisaalta mieli vetäisi sauvakävelylle. Hassua miten kaikkeen tottuu kuten tuohon sauvakävelyyn. Nyt kun sitä on joka päivä tehnyt, niin sitä oikein kaipaa,
Nyt vain uusin kujein uuteen viikkoon ja toivottavasti nyt on puntarikin suosiollisempi minulle.
Mukavaa sunnuntaita kaikille ja voikaa hyvin.
EDIT: Sauvakävelyllä sittenkin. Ilma parani iltapäivää kohden.
Kommentit